Mammutteja merenpohjassa

 

Tässä kuvassa on mammutti. Mammutit olivat suuria norsun kaltaisia eläimiä, jotka elivät Pohjois-Euroopassa viimeisen jääkauden aikana. Pohjanmerellä kalastajien verkkoihin tarttuu joka vuosi suuri määriä mammutin luita. Elivätkö mammutit meressä tai putosivatko ne veteen? Ota selvää mitä Pohjanmerellä tapahtui.

 

mammut

Merenpinnan korkeus viimeisen jääkauden aikana

Viimeisen jääkauden aikana 12000-120000 vuotta sitten jäätä oli mantereiden päällä paljon enemmän kuin nykyään. Koska suuri määrä vettä oli varastoituneena jäätiköihin, merenpinta oli noin 120 metriä alempana kuin nykyään. Jotkut alueet, jotka nykyään ovat meren peittämät, olivatkin maata.

Doggerland, pohjoisen Atlantis

Doggerland
Yksi paikoista, jossa oli maata meren sijasta oli Doggerland. Kuvista näet millaista Doggerlandissä on saattanut olla.

Doggerland oli mammuttien, porojen ja muiden maaeläinten laidunmaata. Neandertalin ihmiset metsästivät ehkä siellä. Alueella siis eli ja kuoli paljon eläimiä ja siksi niiden luurankoja löydetään nykyään samalta alueelta. Tulvat peittivät Doggelandin alleen kun jäätiköt alkoivat sulaa jääkauden lopulla. Nykyään Doggerland on osa Pohjanmeren pohjaa.

 

Mammut_og_menneske

Seuraava